Arvoosa Kalevan lukija ei taira tiätääkkää, että m’oon ja niitä ylypeetä lapualaisia ja että m’oon ny kans kesälomalla, vaikk’ei mulla oo yhtään hauskaa, kun mull’on morsian, ja s’ei tohtinu tulla mukhan vaikka ma vakuutin, että minä suojelen sitä kun kukkaa kämmenellä, jott’ei nämä Lapuan flikat, jokka kans musta tykkää, saisi kraapia siltä silimiä päästä.
Ja m’oon niin höntti, että mä aivan ny’ ikävöitten ja melekeen itkiä köllötän raavas miäs.
Arvoosa lukia ei taira tätä oikeen ymmärtää, mutta se on sillä tavalla, jotta ku mä tuun tänne kotopuolehen ja äiti seisoo portahilla ja huutaa kaukaa, jotta ”mihnä sin’oot taas kluhnaallu, kun ny vasta tuut” ja minä vastaan, että m’oon krekunnu nii ahnahasti uuren henttuni kans, jotten oo enne joutanu – niin se jälkhen min’en osaa sanaakaan muuta Suamia niin kauvan ku m’oon Lapualla.
Kaks päivää m’ ensin makasin seljällään sängyhnäni mutta kolmantena lährin kattomahan kun poijat poltti kytyä pikku-korves.
Sisältä nousi aika törky ku nii tuulla riapootti ja mäkin paasotin keppini kans sinne häntä suarana joukko.
Sitte mä rupesin kepin kans huitoomahan ku mikäki Mooses, ja veliipoijat kattoo suu auki päältä. Mä trunfhasin aina keppiini palavan mättähän läpi ja paiskasin kolmannelle pellolle ja mä aittelin että kuinkhan hauskaa liänöökään sillä alimmaasen kattilan isännällä, kun se saa meitä ihmislapsia näin tonkia pranstakallansa.
Mutta samas kuuluu mun takaani aika äläkkä ja ku mä kattoon, nii nuarempi veliipoika oli ilmiliäkis, olin heittäny sen niskhan valakiaasen mättähän eikä se höntti ymmärtäny hypätä vesiojahan ennenku mä sen sinne paiskasin pää erellä.
Mutta kun sillä ei ollut enää valakian hätää, niin se hyökkäsi mun kimppuhuni ja kriikasti kamalasti ja puhuu niin sopimattomia vanhemmalle veljellensä, mulle, että mun täytyy liotta sitä toisen kerran turvallisuuteni tähren. Vaikk’ei se poika oo vast ku kymmenen vuaren.
Sitte mä koitin sitä lepytellä ja sanoon sille, että otappas ny se piippuknysäs, niin panhan täältä näitä kaupungin tupakkia ja huilathan hiukka.
Poika pani piippuunsa ja rupes vetämhän ojan pyörtämöllä silmät tapillansa eikä puhunu mitää, mutta syrämmyksihnänsä se vielä oli ja hynkii ja prääsäs nenänsä kans, kun sieltä pakkas tulla ”varsanjalaat” uloos.
Ja sitte tuli ehtoo ja aamu ja neljäs päivä.
Jolloon minä tämän kirjootin.
Aku
J.K. Kun tähä jäi vähä tilaa, nii lähretän morsiamelleni lämpöösen tervehryksen sinne Pohjoos-Pohjanmaalle. Tuloohan siinäkin markan tappo postilaitokselle. S’ei oo paljo.
Sama
Lue lisää Alakojolasta eli Akusta sekä hänen muistokirjoituksensa.
